torstai 10. helmikuuta 2011

Tuunausta ja Prinsessaleikkejä


Eilen tein perinteisen kirpparikierroksen, jonka tuloksena oli kaksi ihanaa korkeaselkäistä puutuolia. Eikö se ole niin, ettei puutuoleja voi olla koskaan liikaa?? Puutuolit ovat yksi heikkouksistani. Mitä huonokuntoisempi, niin sitä parempi. Hieman vain pakkelia ja valkoista maalia,niin mistä vain tulee kaunista. Ihanaa nähdä kuinka tavarat muuttuvat ja kaunistuvat! Yleensä olen erittäin malttamaton ja haluan kaiken ja HETI. Ihme ja kyllä eilen hankkimani tuolit ovat vielä tallissa laittoa vaille, mutta toivottavasti saan uudet aarteeni viikonlopun aikana kotiin :) Liekkö eilistä maalaus intoa lannisti herkulliset kangastilkut, jotka eksyivät kaupasta mukanani kotiin. Koskaanhan ei voi olla liikaa kauniita kankaita, eihän -> toinen heikkouteni.





Joskus ihan huvittaa kuinka ylitsevuotavan söpöä tämä sisustaminen onkaan. Ja pakko myöntää, että joskus mietin, kuinka mieheni miehuus kärsii kaiken tämän söpöyden keskellä ;) Onneksi on talli, joka voi puolestani olla millainen äijälä tahansa, sopivaa vastapainoa! Vielä äijistä, talleista ja rasvatahroista, joihin liittyy tämän rakennusprojektin ehkä yksi parhaimmista ideoista. Talliin laitettiin lavuaari, pesukone ja wc! Ei ole lavuaarit ja ovenkahvat  täynnä mustia rasvajälkiä ja bensalle haisevat kamppeet puhdistuvat tallissa kuin itsekseen! Suosittelen.

Kuten olen jo aikaisemmin kertonut, olemme muuttaneet tänne remontin ollessa vielä kesken. Eli nyt näin puolen vuoden asumisen jälkeen alkaa tuntua, että remontti pitäisi saada jo valmiiksi. Isoin keskeneräinen projekti on makuuhuoneemme, joka  on pintamateriaaleja vaille valmis. Viime viikolla kävin jo ihailemassa tapetteja. Taas oli tullut niin ihania sisustusideoita, että en kyllä tiedä miten pystyn valitsemaan YHDEN ihanan. Kamalaa, kun jälellä on enää yksi huone. Aikaisemmat valinnat ovat olleet helppoja, koska olen voinut vedota siihen, että vielä on huoneita ja sisustusprojekteja jäljellä. Nyt viedään sitten viimeistä, täytyy varmaan alkaa laajennusta suunnittelemaan,hmmm. Onneksi kesällä alkaa pihansuunnittelu ja laitto ja Iida-Olivian leikkimökin rakennus. Voiko olla parempaa, kuin leikkimökin sisustaminen!

Aurinkoista viikonloppua kaikille ja ihanaa tulevaa ystävänpäivää!

Vauhdikas pikku prinsessa!




3 kommenttia:

Sanna73 kirjoitti...

Olet niin innostunut tosta sisustamisesta että -jos susta tuntuu että haluat biib lupaudun sulle avuksi lapsenlikan muodossa. (nyt esim ku hannu on viikonlopun pois niin tuo tyttö meille hoitoon niin saat ihan rauhassa sisustaa ja ommella!!! ja tämä kutsu on ihan vilpityön avun tarjous!;) itse pienen lapsen äitinä -nyt varsinkin ku poika on seuraa vailla koko ajan- niin ottaisin avun auliisti vastaa, ku ois keltä ottaa;) Muuta muuten kyllä kadehdin taitoasi ja intosi sisustaa! se ihan tarttuu minuunkin ja toivottavasti saan tuon yläkerran sisutettua ja pian! Ja valkoisella!:)

Pieni Perhe Päivärinteellä kirjoitti...

Voi kiitos tarjouksesta! Me kyllä joskus voitaisiin tulla käymään teillä leikkimässä ja samalla voidaan miettiä jotain sinne yläkertaan tai jos tarvit ideoita sitä olohuonetta varte:)
-Ansku

Anonyymi kirjoitti...

sisustaminen saa olla söpöä kun talossa asuu kaksi prinsessaa. =) <3:llä heidi