torstai 22. joulukuuta 2011

Tulkoon joulu


Ihana joulurauha, tänään alkoi jouluvapaat. Viimeiset kaupoissa laukkomiset on suoritettu (toivottavasti) ja kaikki tarvittava on ja sitä mitä ei ole niin sitä ei tarvita. Näillä mennään.


Täällä nautiskellaan saunaan siivoten ja kinkkua paistellen, punaviinia unohtamatta!
Ihanaa ja rauhallista joulua kaikille!




sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Jouluviikon tohinoita


 
Pikainen postaus täältä Joulu kiireiden keskeltä. Huomenna se alkaa, jouluviikko. Täällä kaikki hommat alkaa olemaan jo ihan reilassa, lukuun ottamatta pölyisiä nurkkia, mutta ne hoidetaan vielä viikolla.



Iidan kummeilla ja muutamalle muulle joulupukin konttiin tein paholaisen hilloa. Chiliä hilloon meni aika rohkealla kädellä, joten tätä herkkua ei uskalla ihan herkkä hipiäisille antaa:)


 
Lisäksi tein vähän makeampia herkkuja:) Eli pussukat sisältää valko-ja maitosuklaassa dipattuja vaahtiksia ja jugurttirusinoita. Kokeilin lisäksi nuita cake cupsseja, mutta niitä en lahjaksi laita niiden säilyvyyden vuoksi. Mutta kotona niitä on herkuteltu:)


Ihanaa Jouluviikkoa kaikille <3

btw. tänään tapahtui ihme, meille saapui sähkömies, joten meillä palaakin jouluna tähdet ja saamme saunoa sisäsaunassa. IHANAA!


torstai 8. joulukuuta 2011

Tähdistä viis, kyllä se joulu silti saapuu!


Tänään minua hemmoteltiin töissä lyhennyspäivälle, joten eikun shoppailuterapiaa harrastamaan! Parasta terapiaa ja toimii aina. Eilen siis jonnin verran otti päähän muiden tekemättömät työt ja pimeät  tähdet, no  tänään ne eivät tunnu enää miltään. Muutaman tunnin sähkökatkolla  saattaa olla osuutta asiaan, oppihan taas arvostaan sähköä ja valoja yleensäkkin. Kyllä  sitä vain joutui kädettömäksi heittäitymään kun sähköt puuttuivat. No nyt onneksi asia on jo korjattu.


Sähkökatkon ja pimeiden tähtien kunniaksi kannoin varastosta kuusen sisälle ja osittain jo sen koristelinkin:) Eihän tässä ole enää kuin muutama viikko jouluun. Huomenna vietän aina niin ihanaa arkivapaata, mutta viikonlopun joudun päivystämään,joten seuraaviin vapaisiin on jokunen aika, eli nämä vapaat hetket täytyy käyttä tehokkaasti.

Ja olenkin taas pistänyt tuulemaan, pihalla tönöttää valtava lumiukko, joulukuusi tuvassa, pipari"kortit" Iidan hoitokavereille leivottu ja koristeltu ja huomista siivous urakkaakin on aloitettu.  Teimme Iidan kanssa siis Iidan hoitokavereille tänä vuonna syötävät joulukortit. Vielä nättiin pakettiin, niin avot:)


Lisäksi olen vielä ehtinyt tuhlaamaan puoli omaisuuttanikin. Eli kaikin puolin hyvä päivä!
No onneksi olen rahani laittanut kaikkeen tarpeelliseen. Yksi uusi ihanuus on olohuoneen lamppu, jonka ostin niin ihanasta country heartista täältä torniossa. Putiikilla on myös ihana nettikauppa. Liikkeen ihana myyjä vielä antoi huomiseen "sovitus" ja harkinta aikaa, mutta eihän tuota enää takaisin liikkeeseen voi viedä:)


Nauttikaahan viikonloppuna, itse nautiskelen töissä:)

-Ansku

keskiviikko 7. joulukuuta 2011






















Vielä tänäänkään meillä EI PALA VALOT joulutähdissä!! Ei palanut viime jouluna, eikä taida palaa tänäkään jouluna. Tämä valojen palamattomuushan siis johtuu sähkömiehestämme, joka ei ole vieläkään vaivautunut saapumaan paikalle ja nyt on lopettanut puhelimeenkin vastaamiseen. Hänellä siis on unohtunut kytkeä ikkunoiden kattopistokkeet. Alkaa tosissaan jo ottamaan pattiin ja tekisi mieli sanoa muutama valittu sana, mutta taidan sen jättää väliin. Joka tapauksessa todella ikävä tilanne, kukaan muu ei niitä voi kytkeä ja en todella tiedä miten tässä toimia, että saan hänet tänne korjaamaan mokansa. Ark! Vinkkejä otetaan vastaan.


Ikkuissamme siis roikkuu pimeät tähdet:/ Ikean "valorinkulan" ikkunaan virittelen, että edes jotain valoa ikkunoihin saisi.  Potuttaa kun joulu tulla jolkottaa ja tajuaa, että tänäkään jouluna ei saa joulutähtiin valoa! Aika pikkusieluista, siis tämä minun vaahtoaminen, mutta kun niiiiin rakastan joulua ja eritoten joulutähtiä.


Toivottavasti muilla on ollut parempi päivä kuin täällä !
Mahtuu tähän päivään sentään jotain erikoistakin, nimittäin portaita katoilevat roskat. Mysteeri kyllä selvisi, ennenkuin ehti alkaakaan:) Eli naapurin  koira pitää  portaamme siistiny varastaessaan kokonaiset roskapussit sieltä.Luulen että kaikki eivät ole tyytyväisiä tästä koiruuden uudesta harrastuksesta. 

-Ansku

tiistai 6. joulukuuta 2011

Happy Independence Day Finland !


Tänään on fiilistelty Suomea ja suomalaisuutta! Kieltämättä hienoa olla suomalainen.
Meidän itsenäisyyspäivän juhlat on tehty herkuttelusta kynttilöistä ja tietty linnan juhlista. Täällä jo kovasti odotetaan, että pääsee arvostelemaan pukuloistoa.  Nyt kun napa paukkuu herkkuja voi loppu illan  viettää liimautuneena sohvaan.


Itsenäisyyspäivän menu:

Valkosipulilohta
lihapullia
tuorejuustopaloja ja emmentaljuustoa
savu härkää
hedelmiä
värikäs vihersalaatti ja maalaispatonkia
paholaisenhilloa ja sour creme dippiä




Hyvää  itsenäisyyspäivää kaikille!
Terveiset myös pikku-tontulta,joka jo kovasti odottelee joulupukin vierailua:)

-Ansku